Iso paha susi!

Iso paha susi, Iso R, Iso Vaalee, Mahtikikki, Läskipää.. No kukas muukaan kuin...

Reiksu
Jatkan taas koira kerrallaan ja tänään vuorossa on iso paha silmäteräni, ensimmäinen huskyni, päivieni piristys...ja kauhistus...

Kurkkasin tuossa alkajaisiksi, että millaiseen kohtaan olen Reiksu-tarinoinnissani jäänytkään... ENSIMMÄISET VETOTREENIT? Olenko puhunut Reiksusta viimeksi ensimmäisten vetotreenien yhteydessä?? No joo ensimmäiset vetotreenit oli ja meni.. sitten toiset.. sitten kolmannet ja hups, yhtäkkiä onkin mennyt jo kokonainen pahamaineinen ensimmäinen kausi. Ja hyvinhän se meni, saan olla ylpeä pojastani. Tuolta muskelipesältä ei muuten puutu kokoa eikä voimaa. Minulta välillä kyselläänkin, että miten ihmeessä saan kahta isoa urosta pideltyä..salaisuus..en aina saakkaan.. Johtajaa Reiksusta ei välttämättä koskaan tule sen häsäävän luonteen vuoksi, mutta se ei haittaa, sillä tuo voimapesä tulee ehdottomaksi oikeuksiinsa pyöräkoirana. (Pyöräkoira juoksee valjakossa taaimmaisessa parissa, ja se on valjakon raskain ja eniten voimaa vaativa paikka juosta)

Murrosikä aiheutti jokusia kummallisuuksia valjakossa kesken kauden. Esimerkiksi isojen vehkeiden kuten traktorien ohitus muuttui pelottavaksi ja ohitukset tehtiin pääasiassa ojan kautta. Myös tauot vietettiin usein ojassa loikoillen :D Lisäksi pissahätä yllätti usein kesken lenkin, mutta kuitenkin pissaaminen liinoissa osoittautui liian epämiellyttäväksi, vaikka yritettiin pysäytellä valjakkoa niin, että Reiksu jäisi esimerkiksi heijastintolpan kohdalle.

Murkkuikä toi kyllä muitakin erityispiirteitä, jotka näkyivät sitten valjakoinnin ulkopuolella. Korvat katosivat ja niiden tilalle alkoi kasvaa ego. Omat henkilökohtaiset tutkimukseni ovat osoittaneet, että mitä isompi pää, sitä isompi ego..joten Reiksun pään kokoa katsellessa voitte uskoa, että siellä todellakin oli tilaa massiiviselle egolle. Satunnaista murinaa parille tietylle ihmiselle, sekä joillekin uroskoirille. Vieläkin Reiksulla on vähän jotain hampaankolossa yhtä toisen lauman isopäistä urosta kohtaan, mutta mitään tappelua ei kuitenkaan ole ikinä syntynyt, vaikka ovat yhdessä vapaanakin ulkoilleet.

Ja ne korvat..oi korvat.. Hyvästi vapaana juostut metsäretket. Sillä sekunnilla kun hihna irtosi pannasta, sait katsella loittonevan huskyn sulokkaasti keinuvia pakaroita. Aina se tuli takaisin.. AINA.. Mutta se lenkki minkä se teki ennen kotiinpaluuta, oli vähän liian pitkä äidin mielestä. Kun koitit huudella ja houkutella namilla, se vaan näytti keskaria ja huusi "HAHAA ÄLÄ EDES KUVITTELE" ja juoksi pois. Sen aidatulta pihalta sisälle saaminen muuttui myös niin vaikeaksi, että lopulta nopeat kusetukset hoidettiin flexin päässä muiden ulkoillessa vapaana.

Pian alkaa olla puoltoista vuotta mittarissa ja vaikein kausi alkaa olla takanapäin. Flexi on jäänyt hyllyyn ja Reiksu alkanut tulla kiltisti sisälle pyydettäessä. Vetolenkin jälkeen sen on voinut päästää vapaaksi myös aitaamattomalle tontille ilman, että se on häippässyt mihinkään. Se on oppinut rauhoittumaan sisälle päästessään, ja siirtyy nykyään ensimmäisenä makoilemaan muiden vielä trimpatessa ja leikkiessä. Mutta sama vanha jarruton kaistapää se on silti. Se joka juoksee ensimmäisenä ovelle, kun kuulee vieraan tulevan kylään, ja murtaa matkamuistoksi tältä nenän rakkaudellaan. Se joka huutaa "YLLÄTYYYS" ja hyppää sohvalla makaavan äidin pallean päälle. Se joka alkaa pitää vinkulelua muistuttavia ääniä, kun ei millään malttaisi pysyä paikallaan. Se joka istuu tälläkin hetkellä mun vierellä, kun kirjoitan tätä postausta. Se täydellisesti mun sydämeni vienyt iso paha susi, joka sai menkkahuuruisen äidin yks ilta itkemään pelkästä ajatuksesta: "Mahtaakohan se ymmärtää, kuinka paljon mä sitä rakastan..."

Reiksu joulutunnelmissa jouluna 2016

Reiksu on tunnettu myös nimellä kielieläin

Tyttöenergiaa!!

Oon blogannut viimeksi marraskuussa.. Jep.. Melkein puoli vuotta sitten. Blogin radiohiljaisuuden voisi kuvitella johtuvan jutun puutteesta, mutta tällä kertaa se on pikemminkin päinvastoin. Muutto ja uuteen kämppään asettuminen vei ajatukseni loppuvuodeksi ja yhtäkkiä olin siinä pisteessä, että kerrottavaa oli kertynyt niin paljon, etten tiennyt mistä aloittaa. Mitä pidemmälle tekstin kirjoittamista lykkäsin, sitä enemmän kerrottavaa kertyi ja sitä vaikeampaa aloittamisesta tuli. Vieläkin mietin järkevintä tapaa jäsennellä tulevaa tekstiä. Kronologisuus tekisi tästä postauksesta todennäköisesti yhtä sekavan kuin Reiksun pääkopan sisältö on valtaosan ajasta, joten taidan edetä koira kerrallaan. Jottei tekstistä tulisi raamatun mittainen ja jotta kärsimättömät (ja uudesta blogitekstistä tasaisin väliajoin kuumottelevat) huskyvaimoni saavat iltaluettavaa, otan ensimmäiseen osaan vain yhden koiran.

Maya
Ai mitä hittoa, mikä Maya? Jep joo, tässä ehkä isoin uutinen, mun koiramäärä on tosiaan kasvanut yhdellä sitten viimetekstin. Maya tuli meille heti alkuvuodesta karvaa vaille 4 vuotiaana. Mayaa ei oltu edellisten omistajien toimesta testattu valjakossa, mutta oli vetänyt kyllä esimerkiksi pyöräillessä, joten mulla ei ollut tyttöä koeajalle hakiessani kovin valaisevaa kuvaa tyttelin veto-ominaisuuksista. Olin kuitenkin sen verran innoissani siitä, että löysin kissoihin tottuneen aikuisen, joten päätin ottaa Mayan testiin. Ikävä kyllä Maya oli saapuessaan aika rimpula ja jumissa peräpäästään, joten en päässyt sitä heti edes testaamaan. Käytiin hieronnassa ja kehitettiin lihasta ja kuntoa aluksi ihan vaan juoksulenkeillä, mikä oli kohtuu tuskallista mulle, atleettisuuden perikuvalle ("LAISKA IHMINEN EI VOI OMISTAA AKTIIVISIA KOIRIA!!!!" Yeah right)

Lopulta Maya sitten pääsi pikkumatkalle reen eteen testiin. Jere ajoi ja siirryin itse kuvaamaan kääntymispaikalle. Videolta erottuu iloisesti riemunkiljahdukseni "SE VETÄÄ!" Noh se lopetti vetämisen tosin paluumatkalle. En ehtinyt saada Mayasta kunnon kuvaa vetokoirana koeajan aikana sen lihasköyhyyden ja hyvin ei-poikien-tasolla-olevan kunnon vuoksi, joten tein riskipäätöksen ja ostin tyttelin. Jos se ei alkaisi vetää, niin onhan jokaisella nyt yksi maskottikin oltava? Tästä on jo pari kuukautta aikaa ja kyllä se on vieläkin raakile. Laskin odotukset Mayan osalta tämän kauden ajaksi ja katsotaan uudestaan syksyllä, kun saadaan koko lauma aloittaa taas puhtaalta pöydältä tauon jälkeen.

Mayan ja poikien alku ei ollut helpoin mahdollinen. Rauhallisella tyttelillä oli selvästi epämukava olo tuhatta ja sataa sinkoilevien nuorten testosteronipesien seurassa, Mayan edellisen kodin koirakaverit kun olivat noin Mayan pään kokoisia :D Kuitenkin suhde poikien kanssa alkoi kehittyä suht nopeasti ja nykyään he rakastavat toisiaan. Maya sinkoilee innoissaan pitkin pihaa poikien perässä ja illalla saattaa nukahtaa jommankumman kainaloon. Kuitenkin tappelujakin tulee edelleen jos Maya ja Reiksu himoitsevat samaa luuta.

Ruoka-agre on ehdottomasti Mayan huonoin ominaisuus, muu prinsessamaisuus ei haittaa minua, olen prinsessa itsekin, joten ymmärrän Mayaa ja sen nopeita mielenmuutoksia ja ajoittaisia kiukkukohtauksia. Kiukkukohtausten lisäksi saan kuitenkin nauttia myös rakkaudesta ja sanoinkuvaamattomasta innostuksesta kun palaan kotiin. Ja kun käytän termiä sanoinkuvaamaton niin tarkoitan sitä oikeasti, se pitää nimittäin oikeasti nähdä, Maya näyttää ihan demonin riepottelemalta tehdessään piruetteja pitkin pihaa ja kiljahdellessaan riemusta. Ihana tytteli se jokatapauksessa on ja sain siitä ihanan viekkukaverin vaikkei se valjakkotouhuissa koskaan yltäisikään poikien tasolle.

Edustetaan....Ei edustetakkaan..

Pyöräkoirana on mukavaa